Normaalisti kasvaville vauvoille voidaan unikoulu pitää kuuden kuukauden iässä, jolloin samalla yösyötöt jätetään pois. Aamulla, päivällä ja illalla voi imetystä jatkaa normaalisti. Vuorokauden aikana saatu kokonaisravinnon määrä pysyy samana tai jopa kasvaa sillä vauvat alkavat nopeasti tankkaamaan päivisin enemmän ruokaa. Tämän ovat huomanneet vanhemmat pian unikoulun aloittamisen jälkeen. Vauvat unille unikoulun yläikäraja on noin 14 kk, sillä vauvojen tulee nukkua vielä pinnasängyssä ja pysyä yöllä siellä.
Vauvat unille unikouluohjeet eivät ole ”mystinen poppakonsti” vaan järkevät ja selkeät ohjeet, joiden perusteella toimitaan. Unikonsultointi sisältää jokaiselle perheelle yksilöllisesti räätälöidyn toimintamallin siitä, miten unikoulu toteutetaan helpoiten ja tehokkaimmin huomioiden perheen elämäntilanteen. Vauvat unille unikoulu ei ole alkuaikojen ”huudatusunikoulu” vaan lapsen luona käydään jopa minuutin välein. Unikouluneuvonnan aikana annan perheelle niin tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet, että illan ja yön aikana vanhempien ei tarvitse pohtia miten reagoida lapsen itkuun vaan he toimivat vain ennalta sovitusti.
Vauvat unille unikoulun tavoitteena on, että vauva oppii nukahtamaan itsekseen illalla ja jatkamaan unia ilman vanhempien apua yöllä havahtuessaan hereille. Noin 2-3 päivän sisään unikoulun aloittamisesta vauvan tulisi nukkua yönsä läpi eli 10-12 tuntia yössä.
Miksi vauvat unille?
Vanhemmilta saatu palaute unikoulun jälkeisestä elämästä on ollut hyvin positiivista. Vanhemmat ovat saaneet oman elämänilonsa takaisin ja vauvankin kanssa on helpompaa. Yksi tärkeimpiä unikoulun merkityksiä onkin vauvan ja vanhemman välisen suhteen läheneminen. Usein varsinkin äidit kertovat kiintymyssuhteen paranemisesta ja vauvaa kohtaan tuntemien positiivisten tunteiden kasvusta. On valtavan suloista hakea hyvin yönsä nukkunut vauva aamulla syliin ja aloittaa päivän touhut. Useat vauva-ajan arjen kuviot tuntuvat mukavimmilta, elämän hallinnan tunne kasvaa ja pilke silmäkulmassa haaveillaan jo jopa uudesta pienokaisesta.
Vauvan pitkä katkeamaton yöuni vaikuttaa myös vauvan käyttäytymiseen päiväsaikaan. Lukemattomat vanhemmat ovat kertoneet, miten ruoka maistuu paremmin, päiväunet säännöllistyvät ja lapsi on hyväntuulisempi sekä jaksavaisempi opettelemaan esimerkiksi uusia taitoja. Yönsä sikeästi nukkuvat unikoulutetut lapset nukkuvat sairaanakin esimerkiksi flunssassa suhteellisen hyvin, joka edistää toipumista. Unikoulutettujen lasten sanotaan sietävän myös stressiä paremmin. Tämä on loogista, kun ajatellaan unen merkitystä ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille.
Unikoulun merkitys saattaa olla korvaamaton myös parisuhteelle. Jotkut asiakkaat ovat kertoneet jälkikäteen muuttuneesta parisuhteestaan unikoulun jälkeen. Vanhemmat eivät ymmärtäneet miten väsyneitä ja ärtyneitä olivat vauvan yöhuutojen aikana ja miten negatiivinen vaikutus sillä oli parisuhteeseen. Minkäänlaista yhteistä aikaa ei ollut kun illat kuluivat lasta nukuttaessa ja öisin piti valvoa. Kun pieni lapsi nukahtaa ajoissa oman sänkyynsä, on vanhemmilla illalla omaa kullanarvoista aikaa levätä ja kerätä voimia. Vanhemmat tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa ja unta pitääkseen huolta parisuhteestaan.